Heräsin aamulla varsin haikeissa fiiliksissä. Muru tuli makoilemaan mun kainaloon ja itkuhan siinä meinasi päästä, kun toinen alkoi kehräämään tasaiseen unettavaan tahtiin.. <3 Nyt katselen haikein fiiliksin vanhoja valokuvia Pikkusen kans..
Kaikilla tuntuu olevan mulle sama kysymys, jonka esitin itsekin kaverilleni vuoden alussa; miltä tuntuu lähteä? Niin, miltä? Tuntuu hyvältä, ihanalta ja jännittävältä. Odotan innolla uusia ihmisiä, uusia maisemia, uusia kokemuksia, uutta minää. Samalla tuntuu kuitenkin myös äärimmäisen pelottavalta, ahdistavalta ja surulliselta. Sen lisäksi, etten ole koskaan aiemmin ollut missään ulkomailla (parin päivän road tripiä Hammerfestiin ei todellakaan lasketa) mua hirvittää myös, miten porukat pärjää kissojen kans, miten mummut jaksaa ja miten kamala ikävä mulla tuleekaan äitiä ja isää, mummuja ja ystäviä. Eiköhän kaikki kuitenkin järjesty..?
Pelkkä fiilistely ei edistä lähtöä, joten lähden ostamaan hepatiittirokotteen tehostetta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti