Lähdettiin tyttöjen kanssa Starbucksiin.. Otimme paljon hehkuttamani Sevici-pyörät, joilla kulkeminen on siis lähes ilmaista ja muutenkin niin kätevää.... Noh. Ensinnäkin emme meinanneet millään löytää hyviä pyöriä, mutta sitten kun vihdoin löysimme kaksi toimivaa lähdimme sotkemaan niillä kohti keskustaa.. Homma meni muuten ihan niin kuin pitkin, mutta jossain vaiheessa nauroin R:lle, että nyt kuuluu hassuja ääniä mun pyörästä..
Parit liikennevalot meni ihan hyvin, mutta sitten tulikin ongelmia.. Täällä on siis vihreällä merkityt pyörätiet ja ylittäessäni autotietä vähän vauhdikkaammin suunnittelin jarruttavani, jotta saisin käännettyä pyörän jyrkästi oikealle (jonne pyörätie siis jatkui).... Jarrutin. Tai no. Painoin käsijarruja, mutta kappas vaan, ne olivatkin lakanneet toimimasta! Ei siinä muuten mitään, mutta syy miksi pyörätie kaartoi jyrkästi oikeaan oli... varsin tukeva puu pyörätielle sopivimmalla paikalla. Ehdin päästää kauhunhuudahduksen ja tehdä kaikille kuuloetäisyydellä oleville selväksi, etten enää hallinnut menopeliäni. Minä ja pyörä jatkoimme suoraan päin puuta. Hetken aikaa hoipuin pystyssä, mutta perseelleenhän siinä loppujen lopuksi päädyttiin.. Nice! Edessämme kävellyt pariskunta katsoi minua ehkä hieman huvittuneena, mutta kuitenkin kohteliaan huolestuneella ilmeellä samaan aikaan kun mies auttoi pyöräni ylös.
Ei muuta tällä kertaa.. Ai niin.. R huomautti, että joku olisi saattanut luulla että alkoholilla oli osuutta asiaan, MUTTA kello oli puoli neljä iltapäivällä ja toisekseen kyseessä olin minä - joka ei tarvitse alkoholia ajaakseen päin puuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti