Granada

Keskiviikkona 11.4 starttasi pieni punainen auto kohti Granadaa. Lähdin siis reissuun A:n kanssa. Hän oli varannut meille hotellin ja suunnitellut reissun muutoinkin. Määränpäähän ja hotellille saavuttuamme herttainen n. 80-vuotias herrasmies toivotti meidät tervetulleiksi ja pyysi henkilöllisyystodistuksemme. Hymynkare kasvoillaan herra kysyi minulta "mitä finlandesa tekee españolen kanssa?". Niin mitä...

...sitä ehdin itsekin miettiä muutamaan otteeseen matkan aikana.. Ensinnäkin seuralaiseni saapui hakemaan minua espanjalaisille tuttuun tapaan 45min myöhässä.. ;) Olen kuitenkin alkanut tottua siihen, ettei täällä kuljeta kello kaulassa. Seuraava ihmetyksen aihe oli kuitenkin kotiin unohtunut hotellin osoite.. Hätä ei onneksi kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä navigaattori löysi kuin löysikin (30min jälkeen) hotellin osoitteen.. Hotellille päästyämme (sitä ennen olimme kysyneet 2 kertaa tietä) marssimme respaan ja kerroimme varauksestamme. "Ei täällä ole mitään varausta. Sanotteko nimen vielä uudestaan niin tarkistan asian?".. Arvatkaa kuinka kävi... "Nyt löytyi tekemänne varaus! Se on kuitenkin vasta huomiselle!". . .

Noin varttia myöhemmin seisoimme siis tuon vanhan herran edessä, joka oli pelastanut meidät autossa nukkumiselta. Hotelli oli todella idyllinen iso vanha talo, joka oli sisustettu vanhoilla huonekaluilla ja kauniilla tauluilla. Ehkä kaikella on tarkoitus? Kaikki järjestyi siis parhain päin ja pääsimme (mielestäni) viihtyisämpään hotelliin, jonka huoneen parvekkeelta meillä oli näkymä Sierra Nevadalle. =)

Jätimme laukut hotelliin ja lähdimme bussilla keskustaan etsimään ravintolaa. Sopiva rafla löytyi ja kuvut täynnä suunnistimme etsimään kauppaa, josta saisimme vielä kalsarikänniainekset.. Viinakset löytyivät, mutta samalla myöhästyimme viimeisestä bussista (mitä vielä voisi tapahtua?) ja jouduimme ottamaan taksin takaisin hotellille.

Mustekala-illallinen

Seuraavana aamuna heräsimme meitä varten katetulle aamupalalle (hotellissa ei tainnut oikeasti olla muita vieraita). Vanha herra hääräsi ympärillämme mielissään ja esitteli vanhoja valokuvia. Harvinaisen hellyttävä tapaus. <3

Check-outin ja hyvästien jälkeen otimme suunnaksi Alhambran eli "punaisen linnan" (entinen maurilaisten Nasrid-dynastian kuninkaiden palatsi).. Lippuluukulla saimme kuitenkin kuulla ettei UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluvaa palatsia pääse katsomaan ilman etukäteen tehtyä varausta - jota meillä ei siis ollut. Näin ollen tyydyimme katselemaan linnan muurien sisäpuolelle näköalapaikalta, jonka jälkeen kävimme syömässä (WOK WOK WOK <3) ja palasimme takaisin Sevillaan.

Kaiffarit! <3

Huolimatta siitä, että Alhambran leijonapiha ja muut ihmeet jäivät näkemättä reissu oli ikimuistoinen!